Aika hypätä?

1.6.2016
Irma Hyvönen

Niin työssä kuin elämässä ylipäänsä olemme usein hyppäämisen äärellä. Uusien työtehtävien haltuun otto tai uudessa työssä aloittaminen, hyppääminen työelämästä vaikka eläkkeelle tai palkkasuhteesta yrittäjäksi. Perheen perustaminen, asunnon hankinta, parisuhde, ulkomaille muutto. Hyppyjä kaikki.

Surffaillessani eilen sosiaalisen median uumenissa satuin näkemään videon, jossa nainen valmistautui elämänsä ensimmäiseen laskuvarjohyppyyn. Kuten arvata saattaa tuossa vaiheessa hermostuminen näkyi jo kävelytyylistä, kun hän tutki karttaa siitä, mihin huiman ilmalennon päätteeksi olisi tarkoitus laskeutua.

Sitten oltiinkin jo koneessa, jossa varovainen hivuttautuminen kohti koneenovea alkoi konkretisoida unelman toteutumista: kohta seuraavaa tunnetta lentämisestä, varjon aukeamista ja sen varaan heittäytymistä ja ilmalentoa aina maahan saakka. Sitä ennen olisi kuitenkin määrätietoisesti hivuttauduttava koneen jalaksen päälle ja irrotettava ote. Kohdattava hetki, jonka jälkeen ei ole paluuta.

Rohkeaa, koska pelottavaa.

Ilme ja upea tuuletus laskeutumisen jälkeen hyppääjän kasvoilla kertoivat kaiken. Kasvoilta paistoivat niin onnistumisen ilo, ylpeys itsensä ylittämisestä ja rohkeudesta, kuin se täyttymyksen tunne, että on tehnyt haasteesta ja unelmasta totta.

Niin työssä kuin elämässä ylipäänsä olemme usein hyppäämisen äärellä. Uusien työtehtävien haltuun otto tai uudessa työssä aloittaminen, hyppääminen työelämästä vaikka eläkkeelle tai palkkasuhteesta yrittäjäksi. Perheen perustaminen, asunnon hankinta, parisuhde, ulkomaille muutto. Hyppyjä kaikki.

Uskallanko, osaanko, selviänkö, pärjäänkö? Voi sattua ja tapahtua kaikenlaista. Olisi niin paljon helpompaa jatkaa tätä tuttua ja turvallista, vaikkakin ehkä vähän epätyydyttävää tilannetta. Mutta toisaalta, mitä jään paitsi, jos en hyppää?

Jos haluat muutoksen, on sinun hypättävä. Siksi ehdotankin, että voisitko kuitenkin oman elämäsi lentokoneen aukolla miettiä sitä, että tästä olen haaveillut, tämä on unelmani ja tätä olen harjoitellut?

Uskallan väittää, että omalta epämukavuusalueelta rohkeasti poistuminen, riskin ottaminen ja kokeileminen, johtaa useimmiten hyvään. Kun olet haaveillut, harkinnut, suunnitellut, kuivaharjoitellut on jäljellä enää vain viimeisen ratkaisevan askeleen ottaminen: siispä hyppää!

Aurinkoa kesääsi!

Kirjoittaja aikoo hypätä pitkälle kesälomalle, syödä mansikoita, kokeilla suppaamista ja golfata. Samalla Agenssin blogi pitää kesätauon ja palaa eetteriin freesaantunein ajatuksin iltojen pimetessä.

Kirjoittaja

Irma Hyvönen

Irma Hyvönen

Kirjoittaja on Agenssin ex toimitusjohtaja, valmentaja ja kehittämiskonsultti, joka on siirtynyt jo urallaan eteenpäin. Irman vahvat kirjoitukset elävät edelleen.

Agenssin palvelu

Yhteistyö ja työhyvinvointi →

Työkavereilla on parhaimmillaan ja pahimmillaan elinikäinen vaikutus elämäämme. Työyhteisö, jossa kaikkien on hyvä tehdä työtään, yhteistyö sujuu ja ihmisten potentiaali osataan hyödyntää, tuo rahassa mittaamatonta lisäarvoa jäsentensä elämään. Kirsikkana kakun päällä, toimiva työyhteisö synnyttää vahvaa sitoutumista ja varmistaa timanttisen työnantajamielikuvan – tekisikö hyvää sinun organisaatiollesi?

Kuinka tyytyväisiä asiakkaamme oikein ovatkaan? Mitä he meistä ajattelevat?

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 18.11.2019 — Kartoitimme lokakuussa muutamalla väittämällä asiakkaittemme tyytyväisyyttä Agenssiin. Kysely lähti 140 henkilölle, joilla oli tuoretta arjen kokemusta jostain Agenssin palvelusta. Ja voi hyvä mahdoton, kuinka hienon tuloksen saimmekaan! Kaikilla neljällä osa-alueella arviot olivat suoraan sanottuna loistavia. Nyt on syytä juhlaan! Samalla se herätti meissä myös ihmetteleviä kommentteja ja epäileviä kysymyksiä, mutta niistä tarkemmin jäljempänä blogissa.

Strategiasuunnittelu – ajanhukkaa?

Maija SeppoMaija Seppo 11.3.2019 — ”Jahas, se on taas strategian päivitys edessä, ajanhukkaa”, kuulen sanottavan. Oman kokemukseni mukaan strategian suunnitteluprosessi on kuitenkin lähes yhtä tärkeä kuin sen tuotos, itse strategiasuunnitelma. Aikaa menee enemmän tai vähemmän, mutta hukkaanko? Riippuu siitä, miltä kulmalta asiaa tarkastelee.

Opeteltaisiinko olemaan?

Paula EnströmPaula Enström 19.11.2018 — Vastikään toinen lapsistani pohti omaa kaveruuttaan ystäväänsä, jonka hän on tuntenut oikeastaan koko elämänsä eli aika lailla 15 vuotta. Kulmana tässä ihmettelyssä oli se, miten erilaisia he ovat, mutta miten he kuitenkin tulevat toimeen äärimmäisen hyvin vaikkeivät edes tapaa kuin joitain kertoja vuodessa. Lopulta ajatuksenjuoksu finalisoitui lausahdukseen ”me ollaan kyllä tosi erilaisia, mutta silti me niinku vaan osataan olla toistemme kans”.