Pelonsietokyky ja ihmettelemisen jalo taito

13.4.2016
Paula Enström

Onpa se jännää, mikä meihin aikuisiin ihmisiin menee kun ikää karttuu. Mihin ihmeeseen kadotamme äänemme, taitomme ihmetellä maailman menoa ja oppia sitä kautta? Kokemus (tai ikä ja läskit, niin kuin eräs meille rakas asiakas lennokkaasti toteaa) antaa meille filtterin, jota emme kovin usein pysähdy puhdistamaan ja lakkaamme tarkastelemasta asioita niin kuin ne tapahtuisivat ensimmäistä kertaa tai ainutkertaisesti. Se on kuitenkin totta. Mikään tilanne ei toistu täsmälleen samankaltaisena.

Ehkäpä meidän siis kannattaisi ihmetellä enemmän. Ihmetellä ääneen. Antaa sanojen kautta myös muille mahdollisuus tulla saman ihmetyksen äärelle oppimaan ja rikastamaan tarkastelua. Voiko olla niin, että menetämme suppusuinemme hopeatarjottimella ojennetun, mieltä avartavan resurssin?

Keskustelin erään esimiesryhmän kanssa vuorovaikutustilanteista, joissa yhtäkkiä ”tapahtuu jotain” ja tunnelma muuttuu oudoksi. Tunnistatko tilanteen? Luulenpa, että nyökyttelet. Se hetki, kun arkisessa, työhön liittyvässä keskustelussa huoneeseen laskeutuu jotain mystistä ja vuorovaikutus ei etenekään enää sujuvasti ja luontevasti. Todennäköistä on, että kaikki kyseisessä huoneessa olevat aistivat jotain. Se ei vielä tarkoita, että kaikki osallistujat olisivat riittävästi kartalla ja saisivat muutoksesta kiinni juuri tuossa hetkessä. Jokainen kuitenkin pystynee tunnistamaan tilanteen. Ainakin, jos sitä heiltä kysytään.

Mitä kaikkea voisimmekaan oppia (kenties jopa ratkaista), jos tuossa omituisessa hetkessä osaisimmekin pysäyttää tilanteen ja pukea sen sanoiksi? ”Hei, hetkinen. Nyt tapahtui jotain. Tämän keskustelun tunnelma muuttui. Huomasitteko te? Mitä tapahtui?” Harjoittaisimme ihmettelyä ilman tarvetta itse antaa tapahtuneelle merkitystä tai tulkita sitä jotenkin. Huoneessa tai tilanteessa oleva porukka tekee sen yhteisesti kunhan joku pysäyttää tapahtumien kulun ja avaa oven tulkinnalle ihmettelyllään. Mitenköhän kävisi? Mitä osallistujat voisivat oppia toisistaan? Tai kunkin suhteesta keskusteltavaan asiaan/aiheeseen? Entä keskinäisestä vuorovaikutuksestaan?

Monesta tuutista töötätään tällä hetkellä niin työelämän muutosta, pehmeitä ja inhimillisiä arvoja, reflektiokyvyn tarvetta, kuin kyvykkyyttä kuunnella ja ottaa kanssaihmiset huomioon. Mitenköhän kävisi, jos otettaisiin murto-osa tööttäyksestä tosissaan ja lisättäisiin ihmettelyn määrää?

Hieman pelonsietokykyä se tietysti vaatii. Nimittäin sen pelon, että ”miten se nyt tolleen”. Tai sen pelon, että ääneen ihmettely jollain tavalla syö omaa ammattilaisuutta, johtajuutta tai uskottavuutta. Että ihmetteleminen on lapsellista.

Ihmetteleminen on oven avaamista vaihtoehtoisille näkökulmille ja uusille tulkinnoille samasta tilanteesta. Monimutkaistuvassa maailmassamme hyödymme mahdollisuuksista, joita toisten näkemysten ja käsitysten kuunteleminen ja niistä yhdessä oppiminen meille tarjoaa. Ilman kykyä ihmetellä ääneen, nuo mahdollisuudet ja niiden hyödyt jäävät syntymättä. Siispä kysymys kuuluukin: Minkä verran vielä uskallat olla ihmettelemättä ääneen?

Kirjoittaja

Paula Enström

Paula Enström

Kirjoittaja rakastaa jalkapalloa, on selvinnyt hengissä maratonilta ja uskoo konkretian voimaan kaikessa. Kirjoitusvirheet ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Agenssin palvelu

Uusi johtajuus →

Uuden johtajuuden kehittyminen edellyttää omien ajatusmallien ja johtamisuskomusten haastamista. Sillä kehitysmatkalla me olemme lempeän jämäkkä ja vaativa kumppani. Uusi johtajuus vaatii johtajuuden pohtimista nopeasti muuttuvassa maailmassa niin teknologian kehityksen kuin henkilöstön hyvinvoinninkin suhteen. Tämän suppilon läpi me johdatamme johtajia ja johtoryhmiä, keskittyen kokonaiskuvaan ja konkreettisiin muutoksiin ja luomalla tilaa myös johtajien omalle sisäiselle uudistumisprosessille.

Strategiasuunnittelu – ajanhukkaa?

Maija SeppoMaija Seppo 11.3.2019 — ”Jahas, se on taas strategian päivitys edessä, ajanhukkaa”, kuulen sanottavan. Oman kokemukseni mukaan strategian suunnitteluprosessi on kuitenkin lähes yhtä tärkeä kuin sen tuotos, itse strategiasuunnitelma. Aikaa menee enemmän tai vähemmän, mutta hukkaanko? Riippuu siitä, miltä kulmalta asiaa tarkastelee.

Opeteltaisiinko olemaan?

Paula EnströmPaula Enström 19.11.2018 — Vastikään toinen lapsistani pohti omaa kaveruuttaan ystäväänsä, jonka hän on tuntenut oikeastaan koko elämänsä eli aika lailla 15 vuotta. Kulmana tässä ihmettelyssä oli se, miten erilaisia he ovat, mutta miten he kuitenkin tulevat toimeen äärimmäisen hyvin vaikkeivät edes tapaa kuin joitain kertoja vuodessa. Lopulta ajatuksenjuoksu finalisoitui lausahdukseen ”me ollaan kyllä tosi erilaisia, mutta silti me niinku vaan osataan olla toistemme kans”.

Jospa tiedät ennen kuin tiedät tietäväsi

Maija SeppoMaija Seppo 3.9.2018 — Huomaan joskus hautovani jotain tulevaa, ratkaisua vaativaa asiaa hiljaa mielessäni, sitä käännellen ja väännellen. Pikkuhiljaa sotkeudun mielessäni risteileviin ajatuksiin ja tunnelmiin tai ammun mieleen tulevat ratkaisuideat alas yksi toisensa jälkeen, kun mietin mahdollisia riskejä ja epäonnistumista ja jään niihin kiinni.