Kenen onnistuminen on tärkeintä?

10.12.2014
Paula Enström

Valmennusbisnekseen siirtymisen jälkeen olen kerta toisensa jälkeen pysähtynyt miettimään onnistumista. Entisenä kilpaurheilijana käännän arvioinnin äärimmäisen luontaisesti itseeni ja pohdin suoritustani valmentajana, fasilitaattorina, ajatusten herättäjänä. Vaikka itsereflektiollakin on paikkansa olen yhä useammin kuitenkin havahtunut ajatukseen, miten poisoppisin tästä tavasta? Sillä se, että asiakkaani onnistuu, on työni ydin.

Valmennusbisnekseen siirtymisen jälkeen olen kerta toisensa jälkeen pysähtynyt miettimään onnistumista. Entisenä kilpaurheilijana käännän arvioinnin äärimmäisen luontaisesti itseeni ja pohdin suoritustani valmentajana, fasilitaattorina, ajatusten herättäjänä. Teen tämän peiliin katsomisen intuitiivisesti heti tilaisuuden jälkeen.

Vaikka itsereflektiollakin on paikkansa olen yhä useammin kuitenkin havahtunut ajatukseen, miten poisoppisin tästä tavasta? Miten siirtäisin välittömän reflektioni ryhmän, ja siihen kuuluvien yksilöiden, onnistumisen pohtimiseen. Sillä se, että asiakkaani onnistuu, on työni ydin. Jos asiakas siis pystyy yhteisen työmme tuloksena muuttamaan oman työnsä arkea askeleen paremmaksi, olen minäkin onnistunut.

Erityisesti olen ollut tämän pohdinnan äärellä tilanteissa, jossa toimin eri tahtisten ihmisten kanssa: olen itse nopeatahtista ihmistyyppiä ja työskentelen hidastahtisten ryhmien kanssa. Tai kun työskentelen havainnoijien kanssa, sillä itse olen pursuava ideoija.

Muutos omassa ajattelumallissa ja toiminnassa, kuten kaikki muukin muutos, vaatii kurinalaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja tahtoa. Se on minultakin edellyttänyt ja tulee vielä pitkään edellyttämään aktiivista itsensä haastamista. Asettumista kärpäsperspektiiviin tarkastelemaan ryhmässä tapahtuneita oivalluksia, tunnistamaan pieniä kehittymisen askeleita ja ryhmän jäsenten sitoutuneisuutta tavoitteisiinsa muutoksen suhteen. Ja vasta viimeisenä, kaiken ryhmään liittyvän pohdinnan ja arvioinnin jälkeen, on aika miettiä, miten minä toimin suhteessa ryhmään tai miten minä onnistuin.

Onnistumisen mittaamisen problematiikka vie myös mennessään: mitä se kertoo, jos saan konsulttina tietyn arvosanan toiminnastani? Kertooko se siitä, mitä olen saanut aikaan ryhmässä? Vai kertooko se minusta persoonana? Isoin kysymys mielessäni on: Miten ohjata itseni lisäksi myös ryhmää tarkastelemaan onnistumista vaikuttavuuden kautta? Onko toimintani ohjannut heidät ydinkysymysten äärelle? Olenko onnistunut herättämään heissä kehittymistä tukevia villejä ajatuksia ja unelmia? Olenko saanut ryhmän tunnistamaan heidän arkensa parantamiseen vaadittavan konkreettisen toiminnan? Onko ryhmä oivaltanut, miten he voivat tunnistaa kehittymisensä arjessa ja iloita siitä vielä pitkästi valmennusprosessin päättymisen jälkeen? Missä ajan hetkessä ryhmä itse asiassa voi arvioida omaa tai minun onnistumistani?

Arjen muutokset kun ankkuroituvat vasta ajan myötä. Innostus ja tahto muuttaa, kehittää ja kokeilla voivat syntyä valmennuksessa. Samoin lupaukset ja päätökset niihin liittyen. Tulokset kuitenkin lyövät läpi vasta myöhemmin.

Aah, paljon kysymyksiä… Ja ne toistuvat jokaisen asiakastoimeksiannon jälkeen! Olisi helppo lipsahtaa ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteen pauloihin. Siihen en suostu.

Tässä ammatissa kiehtoo juuri se, kuinka koskaan ei voi saavuttaa pistettä, jossa voisi sanoa olevansa valmis, kaiken osaava ja kaikkeen kykenevä. Saa haastaa asiakkaiden lisäksi itsensä joka ikinen kerta. Ainoa varmuus ja samalla paras palkinto on asiakas, joka puoli vuotta toimeksiannon jälkeen antaa palautetta eli suomeksi sanottuna kertoo lievästi hämmästyneen ilahtuneena, kuinka toiminta on muuttunut ja parantunut niiden asioiden tiimoilta, joita yhdessä työstimme. Hän ei välttämättä ollenkaan enää edes ajattele, eikä ainakaan mainitse, että minulla oli mitään tekemistä tuon asian kanssa. Miksi sanon, että tuo palaute on paras palkinto?

Ensimmäinen asia kertoo minulle, että asiakkaani on onnistunut. Jälkimmäisestä laitan sulan näkymättömään hattuuni: olen onnistunut! Asiakas kokee tehneensä muutoksen itse. Se on kaikkein tärkeintä.

Mutta mitä onnistuminen sinun työssäsi tarkoittaa sinulle?

Kirjoittaja

Paula Enström

Paula Enström

Kirjoittaja rakastaa jalkapalloa, on selvinnyt hengissä maratonilta ja uskoo konkretian voimaan kaikessa. Kirjoitusvirheet ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Agenssin palvelu

Strategiaprosessit ja organisaatiokulttuuri →

Me agenssilaiset mahdollistamme strategioiden syntymisen ja organisaatiokulttuurin kirkastamisen. Olemme vahvoja fasilitaattoreita ja luomme ympäristön, jossa asiakkaan koko viisaus ja kokemus otetaan yhteiseen käyttöön. Asiakas tuottaa sisällön, me agenssilaiset kuljemme rinnalla ja pidämme fokuksen kirkkaana – koska me tiedämme, että asiakkaamme ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita!

Strategiasuunnittelu – ajanhukkaa?

Maija SeppoMaija Seppo 11.3.2019 — ”Jahas, se on taas strategian päivitys edessä, ajanhukkaa”, kuulen sanottavan. Oman kokemukseni mukaan strategian suunnitteluprosessi on kuitenkin lähes yhtä tärkeä kuin sen tuotos, itse strategiasuunnitelma. Aikaa menee enemmän tai vähemmän, mutta hukkaanko? Riippuu siitä, miltä kulmalta asiaa tarkastelee.

Opeteltaisiinko olemaan?

Paula EnströmPaula Enström 19.11.2018 — Vastikään toinen lapsistani pohti omaa kaveruuttaan ystäväänsä, jonka hän on tuntenut oikeastaan koko elämänsä eli aika lailla 15 vuotta. Kulmana tässä ihmettelyssä oli se, miten erilaisia he ovat, mutta miten he kuitenkin tulevat toimeen äärimmäisen hyvin vaikkeivät edes tapaa kuin joitain kertoja vuodessa. Lopulta ajatuksenjuoksu finalisoitui lausahdukseen ”me ollaan kyllä tosi erilaisia, mutta silti me niinku vaan osataan olla toistemme kans”.

Jospa tiedät ennen kuin tiedät tietäväsi

Maija SeppoMaija Seppo 3.9.2018 — Huomaan joskus hautovani jotain tulevaa, ratkaisua vaativaa asiaa hiljaa mielessäni, sitä käännellen ja väännellen. Pikkuhiljaa sotkeudun mielessäni risteileviin ajatuksiin ja tunnelmiin tai ammun mieleen tulevat ratkaisuideat alas yksi toisensa jälkeen, kun mietin mahdollisia riskejä ja epäonnistumista ja jään niihin kiinni.