Hyvän alaisen anatomia

3.12.2014
Ilse Manner

”Et voi auttaa edelläsi olevaa nousemaan korkeammalle ilman että nouset itse lähemmäs huippua.”

Mikä meitä alaisia yhdistää? Ainakin eräs yhdistävä tekijä on, että meillä on työsopimuksemme perusteella suoraan joku, jolle yrityksen hierarkiassa työstämme vastaamme, ja joka asemastaan käsin meidän työtämme ja onnistumistamme arvioi ja määrittelee. Lienee meille siis hyväksi, että suhteemme tähän ”jokuun” eli pomoomme, esimieheemme, työnjohtajaamme, tiiminjohtajaamme tai toimitusjohtajaan on mahdollisimman hyvä.

Kenen vastuu?

Pomomme tietysti kantaa puolet vastuusta vuorovaikutussuhteessamme, oman toimintansa osalta. Toinen puoli vastuuta suhteemme laadusta on meillä, niin ikään oma toimintamme. Johtajuutta olen pohdiskellut ja tulen pohdiskelemaan jatkossakin, mutta nyt, tänään, tekee mieli puhua tuosta jälkimmäisestä, hyvän alaisen anatomiasta.

Jos olet samaa koulukuntaa kuin minä, olet sitä mieltä itsestäsi, että olet henkisesti raiteillasi ja vastuussa sataprosenttisesti siitä mitä teet tai et tee. Valitset siis itse täysivaltaisena aikuisena ihmisenä elämäsi pienet ja suuret ratkaisut. Vastuu suurissa ratkaisuissa on usein helpompi hahmottaa, sillä tokihan päätämme itse esimerkiksi missä asumme, kenen kanssa, missä perhemuodossa ja ostammeko koiran vai moottoripyörän vai lomamatkan (jos sinusta tuntuu, että muut päättävät näissä asioissa puolestasi, soittele, niin jutellaan vähän!).

Pienissä, jokapäiväisissä asioissa, tuntuu, että vastuun käsite aika ajoin liudentuu ja pakenee, ja emme enää suhtaudukaan ihan täysipäisen täysivaltaisesti ajatukseen siitä, että olemme vastuussa omasta tekemisestämme. Esimerkiksi nyt työelämässä, tarkemmin sanoen jokapäiväisissä arjen työtilanteissa. Joku käyttäytyy jotenkin ja pakottaa meidät reagoimaan jotenkin, ja huomaamme syyttävämme suustamme purkautuvasta ärsytyksestä jotain muuta tahoa. (”Emmä mut ku se.” Samaa muuten kuulee lastentarhan pihalla.) On totta, että monet asiat ja ihmiset vaikuttavat työhömme, emmekä voi vaikuttaa ollenkaan kaikkeen mikä meitä työelämässä työtehtäviemme puitteissa päivittäin kohtaa (näitä työtehtäviähän olemme kuitenkin työsopimuksessa täysipäisenä ja vapaaehtoisesti sitoutuneet hoitamaan), saati valita pomoamme tai työkavereitamme uusiksi mieltymystemme mukaan, ja sitä latua.

Kuitenkin se vastuu mikä meillä on ja mikä on vain meidän, on oma toimintamme, omat reaktiomme, omat sanamme ja tekomme suhteessa muihin ihmisiin ja asioihin. Me päätämme ja valitsemme suhtautumisemme meitä kohtaaviin asioihin ja me kannamme vastuun noista päätöksistä ja valinnoista.

Mitäs kirjoittaja nyt oikeastaan yrittää sanoa? No, kuule. Mieti milloin sinulla viimeksi oli oman kokemuksesi mukaan haastava tilanne esimiehesi tai vaikka kollegasi tai puolisosi kanssa? Mitä sinä teit ratkaistaksesi tilanteen? Rakensitko teoillasi ja sanoillasi tuossa tilanteessa tai sen jälkeen teille hyvää keskinäistä suhdetta? Usko tai älä, se miten sinä suhtaudut pomoosi, vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu sinuun, vaikka esimiehesi olisi kuinka paatunut guru ihmisten johtamisen asioissa. Johtajasi on ihan saman lailla ihminen kuin sinäkin, vaikka käyntikortin titteli kalskahtaa kenties komeammalta ja vastuu organisaationne asioista on isompi.

Haastava esimies - mikä neuvoksi?

Rehellisyyden nimissä on tuotava esiin, että maailmassa on myös niin kutsuttuja ”haastavia esimiehiä”. Oman kokemukseni perusteella voin kertoa, että olen joskus jopa irtisanoutunut, sillä hommasta ei vain voinut tulla mitään kyseisen pomon kanssa ja alaisuudessa. Silti irtisanoutumiseni ei ollut pomoni päätös, vaan minun. Vaikuttiko hän tuohon päätökseeni? Tietysti. Mutta vastuu elämäni ratkaisuista on minulla.

Irtisanoutuminen on kuitenkin todella radikaali keino oman esimiessuhteensa hoitamiseen, joten mitä muita keinoja sitten voisi käyttää haastavan esimiehen kanssa toimimiseen arjen tasolla? (On myös muuten hyvä muistaa, että vaikka esimies väistelisi vastuuta ja johtaisi päin mäntyä tai muuten hoitaisi hommansa huonosti, niin oma vastuusi omasta toiminnastasi ei silti vähene yhtään. If you know better, do better.)

Tässä muutama ajatus, jotka jätän pohdittavaksesi, joku viisaampi osaa varmasti kertoa enemmän ja tehokkaampia keinoja, mutta mieti hetki näitä.

-Millaista suhdetta toivoisit esimiehesi kanssa?

-Jos et tiedä, niin selvitä mikä on esimiehesi tavoite ja miten sinä voit auttaa häntä saavuttamaan sen, vai voitko? (Siis esimiehesi tavoite. Se ei välttämättä ole suoraan yrityksenne tavoite.)

-Millaisia hyviä ominaisuuksia esimiehessäsi on esimiehenä tai ihmisenä?

-Millaisena esimiehesi näkee sinut? Mitä voit itse tehdä jatkossa toisin, jos hän ei mielestäsi näe sinua aivan oikeassa valossa?

-Miten varmistat, että pysyt tiukoissa paikoissa itse rauhallisena?

Hyvä alainen - mistä sen tietää?

Tärkeintä on mielestäni muistaa se, että jos kaipaat muutosta suhteessasi johonkin toiseen ihmiseen, esimerkiksi nyt esimieheen, niin kannattaa aloittaa läheltä: omasta itsestään. Jos teet jotain itse eri tavalla, oman kokemukseni mukaan sadalla kerralla sadasta, myös toisen toiminta muuttuu. Ei hetkessä eikä lopullisesti, mutta jos otat sen riskin, että alat itse toimia toisin ja jatkat toisin toimimista johdonmukaisesti, tulet todennäköisesti hämmästymään.

Oma kokemukseni sekä alaisena että pomona saa minut tiivistämään hyvän alaisen anatomian seuraavaan lauseeseen: hyvä alainen haluaa auttaa pomoaan onnistumaan. Tuohon yksinkertaiseen ajatukseen sisältyy kaikki ja se tuo toimintana mukanaan kaiken: luottamuksen, luotettavuuden, hyvän yhteistyön ja vuorovaikutuksen, jaetun päämäärän mielekkyyden, oikean suuntaiset tavoitteet ja työssä viihtymisen, menestymisen ja onnistumisen.

Siispä kysynkin lopuksi: Mitä sinun pomosi vastaisi, jos soittaisin ja kysyisin, että miten juuri sinä autat häntä onnistumaan? Vastauksesi tuohon kysymykseen viitoittakoon tietä toiminnallesi tästä alkaen. Vastuu on sinun.

(Jos sinulla on hyviä keinoja haastavan esimiehen kanssa hanskaamiseksi, twiittaa ne tai jatketaan muuten keskustelua @Agenssi.)

Kirjoittaja

Ilse Manner

Ilse Manner

Kirjoittaja rakastaa dokumentteja, pelkää hammaslääkäriä ja uskoo, että jos haluaa kehittää asioita, pitää kehittää ihmisiä. Niin kirjoitusvirheet kuin mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

PS. Ilse on jo siirtynyt urallaan eteenpäin, mutta vahvat kirjoitukset elävät edelleen.

Agenssin palvelu

Työyhteisö ja työhyvinvointi →

Työkavereilla on parhaimmillaan ja pahimmillaan elinikäinen vaikutus elämäämme. Työyhteisö, jossa kaikkien on hyvä tehdä työtään ja jossa yhteistyö sujuu, tuo rahassa mittaamatonta lisäarvoa jäsentensä elämään. Kirsikkana kakun päällä, toimiva työyhteisö synnyttää vahvaa sitoutumista ja varmistaa timanttisen työnantajamielikuvan – tekisikö hyvää sinun organisaatiollesi?

Strategiasuunnittelu – ajanhukkaa?

Maija SeppoMaija Seppo 11.3.2019 — ”Jahas, se on taas strategian päivitys edessä, ajanhukkaa”, kuulen sanottavan. Oman kokemukseni mukaan strategian suunnitteluprosessi on kuitenkin lähes yhtä tärkeä kuin sen tuotos, itse strategiasuunnitelma. Aikaa menee enemmän tai vähemmän, mutta hukkaanko? Riippuu siitä, miltä kulmalta asiaa tarkastelee.

Opeteltaisiinko olemaan?

Paula EnströmPaula Enström 19.11.2018 — Vastikään toinen lapsistani pohti omaa kaveruuttaan ystäväänsä, jonka hän on tuntenut oikeastaan koko elämänsä eli aika lailla 15 vuotta. Kulmana tässä ihmettelyssä oli se, miten erilaisia he ovat, mutta miten he kuitenkin tulevat toimeen äärimmäisen hyvin vaikkeivät edes tapaa kuin joitain kertoja vuodessa. Lopulta ajatuksenjuoksu finalisoitui lausahdukseen ”me ollaan kyllä tosi erilaisia, mutta silti me niinku vaan osataan olla toistemme kans”.

Jospa tiedät ennen kuin tiedät tietäväsi

Maija SeppoMaija Seppo 3.9.2018 — Huomaan joskus hautovani jotain tulevaa, ratkaisua vaativaa asiaa hiljaa mielessäni, sitä käännellen ja väännellen. Pikkuhiljaa sotkeudun mielessäni risteileviin ajatuksiin ja tunnelmiin tai ammun mieleen tulevat ratkaisuideat alas yksi toisensa jälkeen, kun mietin mahdollisia riskejä ja epäonnistumista ja jään niihin kiinni.